Riddim & Fleva

Elämässä täytyy olla rytmiä ja makua!

Helsingin yöelämä syyskuu 28, 2009

Kategoria(t): Tanssi — riddimfleva @ 21:09

Kävin viime lauantaina pitkästä aikaa ulkona tanssimassa: Helsingissä on niin todella vaikeaa löytää hyvää tanssimestaa. Tuttavani kutsui tutustumaan Club World Beatiin, jota on järjestetty nyt muutamia kertoja Kaisaniemessä sijaitsevassa Bangkokissa. Hämmästelin porukan vähyyttä: vasta lähempänä yhtä alkoi tulla vähän enemmän sakkia, vaikka musiikki oli todella hyvää (dancehallia, hiphoppia, lattari/afro/bhangra-klubimixejä, todella tiukkaa biittiä!)  ja poikkeuksellista Helsingin kasari-meiningeissä.

Kohta kuulinkin jo, että Bangkok aikoo jo nyt lokakuun aikana muuttaa konseptia: alakerran klubitilasta tehdään rokkibaari (!?), ihan niin kuin niitä ei olisi Helsinki jo väärällään, ja jo pelkästään samassa korttelissa on Baarikärpänen ja mitä vielä…

Onko todella niin, että Helsingin nuoriso haluaa jammata pelkkää 80-luvun Flashdancea ja 90-luvun tikkariteknoa? Tai kuunnella eri sorttien tukkaheviä, jota ei kerta kaikkiaan pysty tanssimaan? 80-luku oli varmaan ihan kivaa aikaa, ja 90-luvun musiikki oli mukaansatempaavaa silloin joskus, mutta ei kai nyt enää…  Joko kaikki DJ:t ja klubien omistajat ovat jumittaneet menneille vuosikymmenille tai sitten asiakkaat. Kummin on? Mielipiteitä?

Ei minun muistaakseni silloin 90-luvulla soitettu jatkuvasti 70-luvun musiikkia. Ja kasarimusiikillekin oli ihan erikoistuneet paikkansa. Ei sillä, että varieteetti silloinkaan olisi Helsingissä päätä huimannut: silloin se tikkaritekno soi ihan ja kaikkialla -tai ei oikeastaan: olihan siellä mukana vähän Boombasticia, Inner Circleä, Hot Steppaa, hiphoppia, lattaridiskoa ja jotain muutakin vastaavaa kamaa.

Musiikkitarjonta on Suomessa lisääntynyt, mutta se ei näy juuri mitenkään yöelämän tarjonnassa: reggae ja muut “vaihtoehtogenret” on sysätty keskiviikoille ja sunnuntaille ja muille sellaisille päiville, että normaalisti työssäkäyvä ihminen ei niihin pysty repeytymään.

Myönnettäköön, että esim. juuri reggae-klubeja järjestetään ihan kohtuullisen kiitettävästi, mutta ne tuntuvat omalta osaltani aina osuvan sellaisiin viikonloppuihin, kun olen messuilla tai muilla työmatkoilla :-(   Samoin, onhan noita salsaklubeja ja afrikkalaisia bileitä ja erilaisia konemusafestareita, mutta:

haluaisin lisää sellaisia paikkoja kuin vanha kunnon Eatz, jossa soitettiin kaikenlaista sekaisin. Joka viikko. Myös perjantaisin ja lauantaisin. Club World Beat tähtää vähän samaan, tosin koneistetummalla linjalla, mutta sitäkin järjestetään vain kerran kuussa, siellä täällä.

Jos joku tietää, missä päin Helsinkiä järjestetään hyviä bileitä, olisin erittäin kiitollinen tiedosta! Tätä blogia voi ja saa käyttää hyvistä TANSSIklubeista tiedottamiseen. Niile todellakin olisi tarvetta tässä kaupungissa…

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.